Massiivinen tiilirunko
Massiivitiilirungoiksi kutsutaan poltetuista tiilistä laastilla muurattuja seinärakenteita, joiden paksuus on vähintään 1,5 kiveä, eli luokkaa 450 mm tai enemmän. Massiivista tiiliseinärakennetta on käytetty yleisesti monikerroksisten kivirakennusten ulkoseinä- ja runkomateriaalina 1200-luvulta aina 1950-luvun loppupuolelle saakka. Seinän paksuus on vaihdellut 1,5…2,5 kiven välillä riippuen sille kohdistuvista kuormista. Myös paksumpia seinärakenteita esiintyy. Muurin vähimmäispaksuus kuhunkin käyttötarkoitukseen määrättiin kaupungin rakennusjärjestyksessä.
Kantava ulkoseinä oheni ylöspäin ja muodosti muuripilareita, jotka sallivat vain päällekkäiset aukkomaiset ikkunat. Talon ilme ja arkkitehtuuri syntyivät näin rakentamistavasta. Puuvälipohjat ja kappaholvit korvattiin 1900-luvun alussa betonirakenteilla.
Tyypillisesti aukkojen ylityksissä on käytetty tiilien holvaamista, erilaisia rauta- tai teräspalkkeja ja 1910-luvulta lähtien myös teräsbetonipalkkeja.
Massiiviset ulkomuurit tehtiin usein paksummiksi kuin mitä välipohjien ja katon kannatus olisi vaatinut, koska niiden funktio oli toimia myös lämmöneristeenä. Massiivimuurattu tiiliseinärakenne ei täytä nykyisiä lämmöneristysvaatimuksia, mutta käytännössä hyvän lämmönvarauskykynsä ansiosta sen energiatase on parempi kuin laskennallisesti voidaan osoittaa. Massiivirakenteinen tiiliseinä ei tarvitse erillistä lämmöneristettä, koska tiilen huokoset sisältävät ilmaa. Höyrynsulkua ei myöskään tarvita.
Lämmöneristyskyky riippuu seinän paksuudesta ja tiilien huokoisuudesta. Jos laskennallinen U-arvo ei ole kovin hyvä, ikkunoiden pinta-alalla ja -eristävyydellä voidaan vaikuttaa kokonaisuuteen. Ja koska lämmin ilma nousee ylöspäin, myös katon eristys merkitsee.
U-arvo paranee, kun tiiliseinä halkaistaan (tiili – villa – tiiliseinä) ja väliin sijoitetaan mineraalivilla. Höyrynsulkua ei tarvita. Nykyisin vaaditaan, että ulomman muurin taakse tehdään ilmarako. Ilmaraon tulee olla pientaloissa 30 mm ja kerrostaloissa 40−50 mm.
Ilmaraot, ontelot ja eristeet tiilimuurissa
Tiilten ja laastin menekkiä on voitu vähentää jättämällä tiilimuuriin ilmarakoja tai jopa suurempia onteloita. Tyypillisesti ilmaraot ovat 30…70 mm levyisiä, mutta ne eivät ole voineet olla kovin yhtenäisiä ilman seinän kantavuuden heikkenemistä. Yleisempi tapa lämmöneristyskyvyn parantamiselle 1,5 kiven tiilimuurissa on ollut jättää seinän sisään keskelle muuria puolen kiven levyinen rako, joka on täytetty hiekalla tai koksikuonalla.
Hiekan ja koksikuonan lisäksi massiivitiilimuurirakenteissa on käytetty erillistä eristekerrosta muun muassa patterisyvennysten kohdalla ja betonisten pilari- tai palkkirakenteiden ja tiilimuurin välissä. Yleensä käytetty eriste on ollut korkkia, puukuitulevyä tai kevytbetonia.
