Espoon Suvisaaristossa löytyy upea arkkitehdin itselleen rakennuttama omakotitalo, jossa pääosassa on tiili. Sitä on hyödynnetty niin ulkokuoressa kuin sisällä. Talon nykyinen omistaja oli nauttinut klassisesta kodistaan jo yli viisitoista vuotta, kunnes 2019 kypsyi päätös pintaremontista.
– Talo on valmistunut 1971 ja tunnelma sen mukaisesti hyvin retro tähän päivään. Tummat sävyt olivat vallitsevia ja punaruskeassa tiililattiassa se korostui. Toivoin kokonaisvaltaisesti raikkaampaa ja valoisampaa ilmettä kotiimme, kertoo talon omistaja Hanna Nymalm.
Projektiin valittiin Yin&Yang Designin sisustussuunnittelija Charlotta Savander, joka kävi asukkaan kanssa läpi toivotut muutokset ja kunnostusta tarvitsevat kohdat. Projektista tuli lopulta merkittävästi suurempi kuin alun perin oli tarkoitus. Itse asiassa talosta jäi vain kuoret, sillä koko kiinteistö kaipasi uudistusta. Vaihtoon menivät sisäpintojen lisäksi niin pohjarakenteet ja putket kuin ikkunat ja ovet. Kattoremontti oli tehty jo aiemmin.
Kodin muutos kesti lopulta vuoden, mutta lopputulosta ei voi kuin ihailla. Talo on tekniikkansa osalta nyt tätä päivää ja valmis seuraaviin vuosikymmeniin. Vaikka kaikki pinnat ovat uutta, kunnioittaa kokonaisilme rakennusajan vuosikymmentä, mutta nykyaikaistettuna ja raikkaalla twistillä. Projektin urakoitsijana toimi Man-Berg & Son, joka toteutti talon koko remontin.
Tunnelma ja tyyli toiveiden mukaan
Talon lattia oli alkujaan upea punaruskea tiililattia perinteisellä ladonnalla. Tarkoitus myös oli, että se olisi voitu säilyttää.
– Kun selvisi, että putkien vaihdon myötä kaikki lattiat joudutaan avaamaan, päätettiin jo siinä yhteydessä, että uusikin lattia tulee olemaan tiiltä, kertoo Charlotta Savander.
Pinnaksi valittiin Wienerbergerin tiililaatta, joka toteutettiin kalanruotoladonnalla. Samaa laattaa käytettiin alakerran kaikilla lattiapinnoilla paitsi makuuhuoneessa, ja pienessä syvennyksessä olohuoneessa.
– Tiililaatta on perinteiseen tiiliharkkoon verrattuna vain kaksi senttimetriä paksu, mutta silti aitoa tiiltä. Lattiassa se on aivan loistava. Värisävyksi valittiin pellava, joka on neutraalimpi ja valoisampi aiempaan verrattuna ja täytti siten asiakkaan toiveen. Tärkeää oli myös, että lopputulos ei saanut olla kliininen.
Suvisaaressa talon alkuperäinen tiililattia oli toteutettu leveällä tummanruskealla saumauksella. Uuden lattian vaaleamman pinnan myötä saumaus tehtiin merkittävästi kapeampana ja sauman väriksi valittiin harmaa.
– Saumauksella pystytään vaikuttamaan todella paljon ilmeeseen. Lattia näyttää nyt yhtä aikaa modernilta ja klassiselta.
Savander muistuttaa, että pintamateriaalit vaikuttavat sekä näköaistiin kuin tuntoaistiin. Materiaalien erilaiset tekstuurit vaikuttavat siihen, miten valot ja varjot muodostuvat pintaan, ja lattiapinnoissa materiaali tuntuu konkreettisesti jalan alla.
– Kotiin kannattaa valita pintamateriaali, joka miellyttää silmää, on kestävä sekä myös helppohoitoinen. Tiili on klassinen, ympäristöystävällinen ja laadukas materiaali, joka tämän projektin myötä valloitti minut uudella tavalla.
Myös talon omistaja on tyytyväinen.
– Lattia on kestänyt todella hyvin lapsiperheemme arkea, on kaunis silmälle ja luo ihanan tunnelman. Ruokapöydän alle emme ole laittaneet edes mattoa, koska haluamme lattiapinnan olevan esillä mahdollisimman laajasti. Tiililaatta on kestävää, sen kanssa ei tarvitse erikseen varoa, ja siivouskin on helppoa, Hanna Nymalm toteaa.
Kuvat: Tero Moilanen