Orimattilan Erkko-lukion peruskorjaus ja uuden yhteiskoulun rakentaminen

Orimattilan mittavassa kouluhankekokonaisuudessa on vuoden 2023 helmikuussa valmistunut Erkko-lukioon sijoitettujen tilojen peruskorjaus. Menossa on uuden yhteiskoulun rakentaminen, yhteiskoulun uutta osaa käyttää runsaat 500 oppilasta. Koulu valmistuu kesäkuussa 2024.

Moderni yhteiskoulurakennus valmistuu tontille lukion kanssa osoitteeseen Koulutie 17. Tontilta purettiin vanha yhteiskoulurakennus vuoden 2022 aikana. Käyttöjoustavat tilat toimivat opetuskäytön lisäksi muun muassa seurojen, yhdistysten ja kaupungin eri toimialojen monipuolisessa iltakäytössä.

Uusi yhteiskoulu tulee liittymään yhdyskäytävällä viereiseen Erkko-lukioon. Viereisellä tontilla Opintien toisella puolen sijaitsee Orimattila-areena, jossa yhteiskoulun ja lukion sisäliikuntatunnit järjestetään. Uusi uimahalli- ja liikuntarakennuskokonaisuus valmistui kesällä 2022 Orimattila-areenan tontille.

Seinärakenteesta pitkäikäinen

Erkko-lukion korjauksen aikana purettiin 1970-luvulla valmistunut vanha, sisäilmaongelmista kärsinyt yhteiskoulurakennus. Uuden kiinteistön rakentaminen alkoi joulukuussa 2022.

Toukokuussa 2023 rakennus on aikataulun mukaan betonirungoltaan valmis. Sen jälkeen koko rakennuksen päälle kasattiin iso sääsuoja, minkä alla rakennettiin vesikatto- ja julkisivurakenteet. Valkotiiliset julkisivut muurattiin paikan päällä.

”Paikalla muuraus on jälleen yleistynyt, koska se on hyvin toimiva, pitkäikäinen rakenne. Lämmöneristekerroksen ja julkisivumateriaalin välissä on kunnon ilmarako, missä ilma pääsee vaihtumaan. Se estää kosteuden siirtymisen rakenteisiin. Ulkokuorena paksu tiili toimii hyvin sadetakkina” toteaa Orimattilan kouluhankekokonaisuuden projektipäällikkö Esko Tiensuu.

Rakentaminen toteutetaan Kuivaketju 10 ja Terve talo -menetelmien mukaisin ohjein hankesuunnitteluvaiheesta alkaen, jolloin tulevilta kosteusongelmilta vältytään, ja tiloja on hyvä ja terveellistä käyttää. Uudisrakennuksen pääurakoitsija on Varte Lahti.

Hankkeesta lisää:

https://boostbrothers.fi/orimattilan-kouluhankkeessa-peruskorjattiin-erkko-lukiossa-olevia-tiloja-ja-rakennetaan-uusi-moderni-yhteiskoulu/

Sijainti kartalla

  • ValmistumisvuosiErkko-lukio 2023, Uusi yhteiskoulu 2024
  • ArkkitehtisuunnitteluLuovaus Arkkitehdit Oy:n arkkitehti SAFA Sinja Kaipainen
  • RakennuttajaOrimattilan kaupunki
  • Rakennusurakointi Peruskorjaus Raspal Oy ja uudisrakennus Varte Lahti Oy
  • Kohteen kokoHankkeen kustannusarvio on 14,5 milj. €. Kohteen bruttopinta-ala on 4362 neliömetriä .
  • SijaintiKoulutie 17 Orimattila

Kaikki referenssit