Limitysvaihtoehdot
Poltetun tiilen useat limitys- ja saumausvaihtoehdot mahdollistavat julkisivuun yksilöllisen ilmeen. Limitys yhdessä laastin kanssa sitoo yksittäiset tiilet yhtenäiseksi rakenteeksi.
Tiililimityksiä on useita erilaisia. Nykyisin muuratuissa rakenteissa käytetään lähes yksinomaan erilaisia juoksulimityksen sovelluksia. Yleisimmin käytetään lapetiilimuurausta, eli tiilet on ladottu pitkä sivu ulospäin. Yleisimmät limitykset ovat 1/2-kiven ja 1/3-kiven etenemällä tehdyt limitykset.
Votsilimityksessä kaikki pystysaumat sijoittuvat samoille kohdille, ja tiilet saumoineen muodostavat säännöllisen ruudukon. Votsia voidaan käyttää vain, jos rakenteeseen ei kohdistu ulkopuolisia kuormia ja se on vahvistettava raudoituksella.
Keskiajalta aina 1900-luvun alkupuolelle tiilirakenteet olivat massiivirakenteita, joissa seinä vastasi paksuudeltaan vähintään tiilen pituutta. Tällöin seinissä käytettiin poikittain sijoitettuja sidekiviä estämään muurin halkeamista keskeltä. Massiivisissa tiiliseinissä käytettiin yleisesti munkkilimitystä tai vuorolimitystä.
Alla esimerkkejä erilaisista limityksistä.
Sekalimityksellä vaikutelma yksiaineisesta tiilimuurista
Sekalimityksessä perussääntö on, että muurauksen pystysaumat eivät muodosta selkeää, pystysuuntaista linjaa, ja että muuraus koostuu sekä täysmittaisista että lyhyemmäksi katkaisuista tiilistä.
On myös havaittu hyväksi säännöksi välttää pidempiä kuin yli 5 kpl täysmittaisten ja yli 2 kpl pätkittyjen tiilien käyttöä peräkkäin. Myös liian pienten (alle 80 mm) tiilikappaleiden käyttöä tulisi välttää. Minimilimitys on kohdekohtaisesti päätettävissä, suositus, että tiilet limittyisivät vähintään 4 mm kerrosten välillä.
Muurauksen edetessä tulee tarkkailla pystysaumojen linjaa, jotta vältytään tiililimityksen toistumiselta samankaltaisena tiilikerrosten välillä. Limityksen tulisi muuttua selvästi vähintäänkin joka viiden muurausvarvin jälkeen.
Kohdekohtaisesti voidaan vielä määritellä tarkempia ohjeita muurarille.
